Sivut

keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Etsijät

Fiona Bristow pitää suosittua koirakoulua ja osallistuu koiriensa kanssa vapaaehtoisena kadonneiden etsimiseen. Kukaan ei uskoisi, että hän on vuosia aiemmin selviytynyt ainoana hengissä sarjamurhaajan kynsistä. Rauhallinen elämä saa uudenlaisen käänteen kun Fiona tapaa Simon Doyle nimisen taiteilijan ja yllättäen menneisyys alkaa taas vainota Fionaa. Sarjamurhaaja saa jäljittelijän, joka aikoo tällä kertaa viimeinkin napata hänet.

***


***

"Hän luki lehtijutun. Ja tahtoo pelotella minua."
"Niin minäkin uskon. Hän ei ole niin typerä, että jättäisi tänne merkkejä itsestään, jos on vielä lähistöllä." 
"Aivan. En usko, että hän onkaan. Hän sai aikaan sen mitä tahtoi. Minä pelkään. Poliisit tulevat. Se kaikki piinaa minua taas ja minä ajattelen häntä." 

Kirja oli hyvä, muttei juurikaan yllätyksiä täynnä. Kirja lipui eteenpäin samalla käsikirjoituksella kuin Puhelintyttömurhat, Angelan kosto, Pedon yö ja monet muut Robertsin alkutuotantoa olevat kirjat. Luin kirjan kuitenkin suhteellisen nopeasti. Ei mennyt kuin alle viikko kun koko kirja oli saatu luettua. Etsijät oli jännittävä kirja kaiken romantiikan keskellä. Minun piti toppuutella itseäni, etten lukisi kirjaa ennen nukkumaan menoa.

Hahmot niin kuin muissakin Robertsin kirjoissa olivat vahvoja itsenäisiä persoonia, jotka eivät helpolla haluaisi päästää kumppania lähelleen. Mies on erakko luonteinen, mutta heti kun on neito hädässä sännätään apuun eikä suostuta rinnalta enää poistumaan. On selvää, että on tunteita toista kohtaan, mutta niitä ei haluta myöntää.  

"Siksi, että minä pesin tuon ikkunan?"
"Ei, mutta kaikki ne asiat liittyvät yhteen. Niin kuin sekin, että talo haisee sitruunalta tai, että minä pähkäilen, toisinko sinulle kukkia, kun käyn seuraavan kerran keskustassa."
"Voi Simon."
"Suu kiinni. Eikä sillä ole mitään väliä, että meillä on isompiakin murheita, koska nämä ovat perustavanlaatuisia juttuja. Joten-"

Kaiken kaikkiaan kirja oli luettava. Romantiikan nälkäinen saa osansa ja jännityksestä pitävä osansa. Täydellinen kombo molempia. 
Ja jos ei ole lukenut Robertsin varhaisempaa tuotantoa niin juonen toisto tuskin edes pistää silmään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti