Parillisia ja parittomia

Yksi ikuinen optimisti...

...plus yksi ongelmiaan pakeneva rahamies...

... on parina enemmän kuin osiensa summa.

Jess Thomasilla on kaksi työtä ja kaksi lasta, eikä ikinä tarpeeksi rahaa. Kun elämä kaataa kumoon niin Jess nousee heti pystyyn. Mutta aina edes Jess ei selviä kaikesta yksin.

Ed Nicholls oli IT- alan menestyjä, mutta teki typerän virheen ja se maksoi hänelle kaiken. Nyt Ed yrittää todistella itselleen, ettei sittenkään ole täysi ääliö.

Ediesta ei ole kenenkään ritariksi, eikä Jess totisesti halua tulla pelastetuksi. Sattuma kuitenkin ajaa Edin ja Jessin yhteiselle automatkalle. Matkan edetessä käy selväksi, ettei rakkaus aina noudata tuttuja kaavoja.

***

***

Tämä kirja pongahti välittömästi suosikki kirjakseni. Rakastin jokaisen sivun kääntämistä. Parillisia ja parittomia oli mielestäni varsin erilainen lukukokemus kuin Kerro minulle jotain hyvää, muttei missään mielessä huonossa mielessä. Jojo Moyes osaa todella taitavasti kirjoittaa eri aiheisia kirjoja ja silti koskettaa lukijan sydäntä.

Jess tekee kovasti työtä, että saa pidettyä perheensä leivän kannassa kiinni. Se vain valitettavasti syö aikaa kotona lasten kanssa olemiselta. Jokaisella perheenjäsenellä on omat murheensa. Naapurin pojat kiusaavat Nickyä ja Tanzieta kiinnostaa vain matikka, mutta perheellä ei ole varaa laittaa tätä kalliiseen yksityiskouluun, jossa Tanzie pääsisi kehittämään laskupäätään. 

Perheenisä on lähtenyt muualle lepäämään masennuksen takia eikä ole aikeissakaan palata takaisin. Eikä todellakaan valmis osallistumaan elatusmaksuihin.

Ed on tyrinyt kaiken kertomalla vahingossa sisäpiirintietoa naiselle, josta haluaa päästä eroon. Pienen lipsautuksen takia häntä syytetään sisäpiirinkaupasta. 

Huomatessaan Jessin pinteessä autonsa kanssa Edille paljastuu tilaisuus tehdä jotain hyvää. Niin alkaa pitkä matka Etelä-Englannista kohti Skotlantia Tanzien matematiikkakilpailuihin.

Matkan varrella tapahtuu niin hyviä kuin huonojakin asioita.

"Totuutta?"

"Sitä, etteivät meidän kaltaisemme ihmiset pääse koskaan elämässä eteenpäin. Me emme koskaan pääse ylöspäin. Meikäläiset vain rämpivät pohjalla kuin rotat kellarissa. Emme voi muuta kuin yrittää jotenkin pitää jalkamme kuivina."

"Ei se noin ole."

"Mistä sinä sen muka tiedät?" Jessin äänessä ei ollut vihaa, vain hämmennystä. "Kuinka sinä muka voisit ymmärtää? Sinua syytetään vakavasta talousrikoksesta. Tarkkaan ottaen myös syyllistyit siihen. " 

"Onko sinulla... montakin siivouspaikkaa?

Jess rypisti otsaansa hiukan. "On."

"Onko paljonkin vakituisia asiakkaita?"

"Sehän on lomakylä."

"Tahdoitko... Onko se alun perinkin toiveammattisi?"

"Ai, että haaveilinko jo pienenä siivoojan urasta?" Jess kohotti kulmiaan kuin tarkistaakseen, oliko Ed tosissaan. "No en. Tahdoin ammattisukeltajaksi. Mutta sitten sain Tanzien enkä löytänyt mistään kelluvia lastenvaunuja."

Kerro minulle jotain hyvää

Olen jo pitkään halunnut aloittaa kirjablogin, joten tässä se nyt on.
Ensimmäisen kirja-arvosteluni kirjoitan kirjasta, jonka sain tänään luettua.

***

Takakansi:

Louisa Clarken elämä englantilaisessa pikkukaupungissa on läpeensä turvallista ja tuttua. Kun hän aloittaa olosuhteiden pakosta ja vailla aiempaa kokemusta onnettomuudessa halvaantuneen Willin henkilökohtaisena avustajana, hän joutuu kyseenalaistamaan koko entisen elämänsä. 

Willin elämä on onnettomuuden jälkeen ollut harmaata – tai pikemminkin mustaa. Ennen hän eli kuin viimeistä päivää, ja nyt hän istuu katkeroituneena pyörätuolissa. Loulla ja Willillä ei ensin näytä olevan mitään yhteistä: Will haluaisi elää elämäänsä tyystin eri tavalla mutta ei voi, Lou taas voisi puolestaan tehdä mitä vain mutta ei uskalla levittää siipiään. Will on katkera, ylimielinen ja oikukas, mutta Lou ei suostu kohtelemaan häntä silkkihansikkain, vaan ottaa tehtäväkseen palauttaa värit ja ilon Willin maailmaan. Kun he vihdoin todella näkevät toisensa ja ymmärtävät mitä eläminen oikeastaan on, on aika tehdä suuria valintoja. 

***

Minullahan on sellainen paha tapa kirjoja lukiessa, että luen viimeisen sivun ensin ja sitten otteita sieltä täältä ja sitten vasta aloitan lukemisen järjestelmällisesti.

Tämän kirjan luettuani olin onnellinen, että olin taas tehnyt niin. Muuten loppu olisi tullut liian järkytyksenä. Nyt sain rauhassa sulatella lukemaani koko kirjan ajan.

Näin alkuun voin vain sanoa, että rakastan tätä kirjaa. Onneksi luin.

Tietyllä tavalla tämä kuuluu juuri sellaisiin kirjoihin, joita aina luen, mutta jollakin tapaa tämä oli niin erilaista luettavaa.  Ensimmäistä kertaa kirja todella puhutteli minua ja laittoi ajattelemaan.

Samaistuin kirjan päähenkilöön Louisaan. Ajattelin heti, että hänhän on kuin minä. Jämähtänyt kotikaupunkiinsa eikä näe mitään syytä miksi asialle pitäisi tehdä mitään. Kaikkihan on tuttua ja turvallista. 

Sitten se kun Louisa saa potkut ja joutuu ravaamaan työvoimatoimistossa. Minulle tuli mieleen omat kokeiluni postilla ja puhelinmyyjänä, Lou tosin meni vielä pidemmälle ja kokeili miltä työ kananjalostomossa tuntuu. Ja jos vielä en ollut kiintynyt päähenkilöön niin sen teki kirjailijan kuvailu hänen vaatetuksestaan. Lou pukeutuu omasta mielestään tyylikkäästi, mutta muut katselevat sitä, jopa huvittuneina. Will jopa mainitsi Loulle, että odottaa joka päivä millainen asu naisella on päällään.

Kirjan muut henkilöt pitivät Louisaa hieman typeränä, mutta sitä nainen minun mielestäni ei missään nimessä ole. Hän ei ehkä ole kirjaviisas, mutta maalaisjärki tytöllä todella pelaa. Lou haluaa palauttaa miehen elämänhalun, eikä jää vain jossittelemaan vaan ryhtyy tuumasta toimeen. Lou etsii valtavasti tietoa siitä, mitä neliraajahalvaantuneen kanssa voi tehdä ja miten järjestää matkustamisen tämän kanssa.

Sitten jos et halua juoni paljastuksia älä lue eteenpäin!!!!

Ja sitten Will. Etuoikeutettua elämää elänyt 35- vuotias mies, joka ennen onnettomuuttaan oli hyvin fyysinen mies. Will on vakaasti päättänyt, että elämä ei ole elämisen arvoista. Hän on antanut vanhemmilleen kuusi kuukautta aikaa, jonka jälkeen hän on päättänyt mennä Sveitsiin tekemään eutanasian.

Täytyy sanoa, että kirjan alussa tuomitsin Willin ajattelutavan aika rankasti. Miten hän voisi tehdä niin läheisilleen? En vieläkään ole asian kannalla, mutta kirja avasi silmäni, että elämä ei ole niin mustavalkoista. Aluksi sitä ajattelee, että Will on menettänyt vain liikuntakykynsä ja joutuu olemaan pyörätuolissa, mutta asiaan liittyi paljon muutakin. Will sairasteli kirjassa paljon ja hänellä oli paljon kipuja. 

Will sai myös kestää sitä, että kukaan ei kysynyt hänen mielipiteitään häntä itseään koskevista asioista vaan toiset tekivät päätökset ajatellen, että ne olivat miehen parhaaksi. Mutta Will ei todellakaan ollut menettänyt ajattelukykyään niin kuin hän toisille sanoi, että hän kykenee ainakin vielä toistaiseksi ajattelemaan itse.

Kirjan loppu oli riipaiseva. En voinut uskoa, että mikään chick-lit kirja voi loppua sillä tavalla. Itkin silmät päästäni. En itke edes elokuville sillä tavalla miten vollotin tätä kirjaa lukiessani. Naamani oli aivan läikikäs kun sain kirjan luettua. Luettuani kirjan ymmärsin miksi Will päätyi ratkaisuunsa. En hyväksy sitä, mutta ymmärrän. Kuulostaa ehkä oudolta, mutta en osaa paremmin asiaa selittää.

Sitten yksi kohta kirjasta:

" Sinulle on samantekevää, mitä minä teen, kunhan sinä pääset taas petaamaan itsellesi menestyksekästä uraa. Tarvitset minua vain tienaamaan perheelle talousrahoja ja toimimaan lapsenvahtina. Paskat sinä kaikista muista. " Tiesin kuulostavani ilkeältä ja häijyltä mutten voinut itselleni mitään. Siskoni ahdinkohan meidät loppujen lopuksi oli ajanut tähän liemeen. Vuosien kauna alkoi purkautua sisimmästäni. " Meidän kaikkien pitää pysyä työpaikoissa, joita inhoamme, jotta pikku Katrina voi toteuttaa kirottua kunnianhimoaan."

"Kyse ei ole minusta."
"Eikö?"
"Ei kyse on siitä, ettet sinä kestä olla ainoassa kunnon työpaikassa, jota sinulle on tarjottu kuukausiin."

"Sinä et tiedä mitään minun työstäni, okei?"
"Tiedän, että siitä maksettiin paljon yli minimipalkan. Muuta minun ei tarvitse siitä tietää."
"Satutko tietämään, että elämässä on muutakin kuin raha?"
"On vai? Meneppä alakertaan kertomaan se äidille ja isälle."

Siinä oli Loun ja hänen siskonsa välinen keskustelu. Aina välillä minua ärsytti suunnattomasti Loun perhe ja minun olisi tehnyt mieli huutaa, että muuta jo omaan asuntoon ja jätä perheesi oman onnen nojaansa!

Tulipas tästä pitkä sepustus. :O